Meidän Muotitalo!

Marin ja Muotitalon yhteinen matka on ollut pitkä ja jo kolmas sukupolvi on asiakkaanaamme. On ilo jakaa tämä tarina teille.

"Meidän Muotitalo

Olen ollut Pukin asiakkaana yli 20 vuotta.

Äidin kanssa oli tapana että poikettiin katsomassa rekit säännöllisesti. Se oli meidän tapa viettää yhteistä aikaa.

Päällimmäisenä on jäänyt mieleen neuletakin ostaminen ennen Joensuuhun muuttoa ja ammattiopiskelujen alkua sekä viimeisenä iltana ennen valmistujaisia löytynyt täydellinen mekko. Vaatteiden ajattomuudesta kertoo jotakin se, että valmistujaisiin ostettu mekko löytyy kaapista edelleen ja on ollut useasti käytössä elämän tärkeissä hetkissä.

Muotitalon jo legendaksi muodostuneeseen mekkovalikoimaan  pääset tutustumaan tästä.

Verkkokauppa on tullut tutuksi vuoden aikana

Nykyään asun Outokummussa ja jo ennen verkkokauppaa paketit ovat saapuneet nopeasti perille.

Sekä poika että mies löytävät aina omat suosikit ja viimeisen vuoden aikana verkkokauppaa on tullut ahkerasti hyödynnettyä etenkin miesten vaatteiden osalta.Youtube videolla nuorison terveiset paketin avaamisesta. 

Miesten osastomme kevään uutuuksiin pääset tästä.

Outokummussa on yksi liike, josta saa naistenvaatteita. Muotitalossa on samanlaista taikaa. Kun astut ovesta sisään, voit hetkeksi unohtaa kaiken muun ja nauttia vaatteiden kauneudesta, sovittaa valitsemiaan kokonaisuuksia ja lähteä ulos aivan uudella energialla uusien lempivaatteiden kanssa.

Musiikin opettajan piristävä mekkoperjantai

Olen ammatiltani huilunsoiton opettaja ja opetan Keski-Karjalan musiikkiopistossa 7-19 vuotiaita huilisteja. Oppilaat ovat tosi tarkkoja minun vaatteista. He huomaavat heti jos on jotakin uutta tai kivat korvikset tai koru. Sen takia haluan pukeutua aina kauniisti ja se on osa minun työrooliani. 

Perjantaisin puen töihin päälle mekon, koska Jaana on lanseerannut mekkoperjantain. Lisäksi odotan innolla, mitä seuraavaksi on luvassa. Kenties live-lähetys, jossa esitellään kesän muotia mannekiinien kanssa tai jotakin spesiaalia meille seuraajille.

Isot kiitokset Jaana sinulle erityisesti tästä kuluneesti hyvin poikkeuksellisesta vuodesta.

Paitamekko viime kevään mallistosta, huivi Muotitalo Puki n.20v sitten

Muotitalon uudistettuun verkkokauppaan tästä.

Uutiskuvan printtilegginsit löytyvät tästä. Sydän t-paita, someone to love löytyy tästä.

Kauppiaan blogi

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 21.11.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt muotitalopuki yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Muotitalo Puki
Olavinkatu 56
57100 Savonlinna

015 272 544
jaana.kinnunen@muotitalo.fi
muotitalo.fi
0915691-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista. Asiakas vastaa tuotteiden palautuskuluista itse.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, paitsi toimituskustannukset, viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.